tiistai 16. marraskuuta 2010

Aktiivisuuteen asennoituminen

Ihailen kylien aktiivisia toimijoita. Ihailen heidän intoaan ja jaksamistaan. Ihailen heidän rohkeita ideoitaan. Ihailen heidän tarmoaan viedä asioita eteenpäin. Ihailen sitä, etteivät he kaikessa vaatimattomuudessaan nosta itseään jalustalle, vaan tekevät työtään pyyteettömästi yleistä hyvää ajatellen.

Nämä kylätoimijat usein omalla aktiivisella toiminnallaan vetävät muutakin kylän väkeä mukaan tapahtumiin. Kun itse on innokas ja tekee asioita tarmokkaasti hyvällä mielellä, ei hampaat irvessä vääntäen, huomaavat muutkin, että toimintaan on kiva osallistua ja ottaa vuorollaan vetovastuuta. Yhdessä tekemällä vältetään se, ettei järjestelytyö käy liian raskaaksi yhdelle henkilölle. Lisäksi yhdessä tekeminen on hauskaa!

”Kylätoiminta on yhteistyötä!”, näin otsikoi nettisivuillaan Suomen kylätoiminta ry. Ja tämä on ihan totta. Kylätoiminta koskettaa koko kylää ja kaikkien kylässä asuvien tulisi kantaa yhteisistä asioista vastuu.

MTV 3:n toimittaja Outi Airola puhui 25.9.2010 Kyläpäivillä syrjäytyneiden mukaan ottamisesta kylätoimintaan. Airola kertoi esimerkin oman asuinalueensa toiminnasta, kun alkoholisoituneet kanssa-asujat oli saatu mukaan yhteiseen rakennusprojektiin. Toiminnalle oli asetettu selkeät rajat kenenkään elämäntapoja syyllistämättä. Matkassa oli ollut kiviä ja kuoppia, mutta tavoitteeseen oli päästy. Yhteinen rakennus oli valmistunut ja projektin päätyttyä rakennusmiehetkin olivat kaikkien yllätykseksi raitistuneet.

Kyse on asennoitumisesta. Että näemme omassa kylässä asuvat ihmiset tasavertaisina, yhtä tärkeinä ja samanlaisina vastuun kantajina kuin itsekin olemme. Välillä on hyvä pysähtyä ja miettiä miten suhtaudumme kanssa-asujiin. Otammeko heidät tarvittavalla tavalla huomioon? Vai olemmeko edes huomanneet, että KAIKKI kyläläiset voisivat kantaa kortensa kekoon?

Entäs nuorten mukaan ottaminen? Istuin itse viime viikolla eräässä palaverissa nuorten kanssa ja jopas asioiden edistäminen oli helppoa! Tunnissa oli lyöty lukkoon erään tapahtuman järjestelyt ja vastuut jaettu ilman kenenkään vastaan panematta. Loput asiat sovittiin viikon sisään sähköpostein. Eräällä kylällä puolestaan nuoret saavat käyttää kylätaloa vapaasti omiin tapahtumiin. Nuorilla on omat avaimet, tapahtumista sovitaan etukäteen ja homma toimii! Nuoret tietävät yhteiset pelisäännöt ja vastuun, joka heille on asetettu. Ja näistä halutaan pitää kiinni, jotta hyvä kokoontumispaikka on heillä jatkossakin käytössä.

Tuolla kylällä nuoriin suhtaudutaan oikealla asenteella. Heihin luotetaan, eikä olla osoittelemassa sormella: ”Te kuitenkin vaan rikotte kaiken!”. Tämä ja Airolan esiin tuoma esimerkki kertovat siitä, että pitää vain luottaa toisiin. Luottaa alkoholisoituneisiin rakennusmiehiin ja nuoriin, luottaa toisiin ihmisiin.

Peräänkuuluttaisin toistemme huomioimista. Tai huomaamista. Huomaisimme arjen hyörinässä toiset ihmiset, aktiiviset ja ei –aktiiviset, kaikki kylän asukkaat. Pysähtyisimme ja kysyisimme: ”Mitä kuuluu?”. Ehkä kuulisimme selityksen sille, miksi hän ei ole osallistunut kylän tapahtumiin viime aikoina. Ehkä emme. Ehkä vain toisimme hyvän mielen huomatuksi tulleelle.

Miia Latvala
Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä maakunnallisessa Kipinää kylille –hankkeessa.