Koulussa ja koulun ympärillä

Pesäpallo

Yleisin liikuntamuoto koulussa sulan maan aikana oli pesäpallon pelaaminen. Joukkueet valittiin siten, että normaalisti kaksi parasta pelaajaa saivat valita muusta joukosta vuorotellen pelaajia omalle puolelleen. Vähitellen muodostui näin luonnollisella tavalla paremmuusjärjestykset. Parhaat pelaajat valittiin ensin ja samat huonoimmat kelpasivat aina viimeisinä. Viimeisiksi ”valittujen” itsetunnon kehittymisen kannalta joukkueiden valintamenettely oli huono. Palloa pelattiin koulun pellolla, missä oli normaalit sarkaojat. Ykköspesä oli samalla saralla kuin kotipesä, mutta ykköseltä kakkoselle juostessa piti hypätä ojan yli ja kakkoselta kolmoselle kahden ojan yli ja kolmoselta kotipesään taas yhden ojan yli. Kunnarin tekeminen edellytti näin ojan ylittämisen kolmeen kertaan. Koska välituntipelissä ei ollut tuomaria, syntyi jatkuvasti kiistoja siitä paloiko juoksija vai ei. Koska säännöistäkin oli erilaisia tulkintoja, oli äänihuulia käytettävä täysillä volyymeillä omien sääntötulkintojen puolustamiseksi.

Kansakoulujen välisiä pesäpallo-otteluita oli silloin tällöin. Yhtenä syksynä kävimme ottamassa yhteen Ketunmaan koululla sen joukkuetta vastaan. Joukkueissa oli sekä poikia että tyttöjä. Ketunmaan koulun miesopettaja oli itsekin pesäpalloilija, ja oli opettanut joukkueelleen taktisia kuvioita. Kun hänen joukkueensa oli ulkopelissä, huusi hän jossain pelitilanteessa ”ristiviitonen”. Silloin ulkopelaajien piti sijoittua jotenkin eri tavalla kuin lähtötilanteessa. Pelaajien taidot olivat niin alkeellisia, että tällaisista taktisista hienouksista ei ollut mitään hyötyä, mutta antoi se vaihtelua peliin. Ketunmaan koulun kenttä oli pellolla, ja keskellä kenttää oli heinäajan tuloksena syntynyt heinäsuova. Jos pallo meni suoraan lyönnistä heinäsuovaan, lyönti mitätöitiin ja uusittiin. Tämä oli niin sanottu paikallissääntö, eikä sitä ollut Pesäpalloliiton virallisissa säännöissä.

Vaalilautakunta

Koulumme toimi yhtenä Limingan äänestyspaikoista. Äiti toimi pitkän ajan vaalilautakunnan jäsenenä. Tällä alueella maalaisliitto sai ääniä poikkeuksetta enemmän kuin muut puolueet yhteensä. Sosiaalidemokraatit saivat yhden äänen, jos Hannilan Lauri kävi äänestämässä. Jos Lauri ei käynyt, eivät demarit saaneet yhtään ääntä. Tällä kohdalla salainen lippuäänestys ei käytännössä ollut riittävän salainen. Saattaa myös olla, että vaalilain laatimisessa tällainen tilanne ei ollut tullut mieleen.

Kurinpito

Hannilan Lauri oli ollut aikanaan äidin kanssa samassa luokassa kansakoulussa. Lauri oli ollut vilkas ja joskus kuritonkin oppilas. Opettaja osasi antaa pikarangaistuksina napakoita luunappeja. (Määritelmä: Etusormen tai keskisormen kynttä pidetään saman käden peukaloa vasten jännityksessä. Peukalo vapautetaan jolloin sormesta vapautunut jäännitys napauttaa luunapin kynnen osuessa johonkin.) Luunappia anatessaan opettaja sanoi Laurille ja muillekin: Tämä ei ole kipiä vaan häpiä. Oppilaiden mielestä se oli myös kipiä. Nykyään kouluissa on paljon häiriökäyttäytymistä. Kouluhallituksen pitäisi sallia jopa suositella luunapin käyttöä. Itse en pidä luunappia fyysisenä rangaistuksena vaan pedagogisena työkaluna.)

Pussihousut ja jatsarit

Minullakin alkoi tekemään mieli pussihousuja. Ne oli normaalisti valmistettu diagonaalikankaasta. Tämä kangas kesti huonosti kulutusta. Siksi niihin usein ommeltiin jo uutena nahkaiset ratsupaikat persauksiin ja polviin. Aikanaan minäkin sain kinutuksi pussihousut. Niissä ei ollut ratsupaikkoja, ja ne kuluivat valitettavan nopeasti loppuun. Ne eivät olleet mukavat käytössäkään. Lahkeet ovat polvesta alaspäin putkimaiset. Putket puristivat jalkojani. Ne olivat liian pienet tai pohkeeni olivat liian paksut. Haitarivartisia jatsareita minulla ei ollut.

Olympiatulen kuljetus 1952 Helsingin olympialaisiin

Olympiatuli kuljetettiin maitse Olympiasta Ateenaan, josta tulen matka jatkui SAS- yhtiön lentokoneella Tanskan Aalborgiin. Tanskasta soihtuviesti jatkui juosten, pyöräillen, ratsastaen, soutaen ja meloen Kööpenhaminaan, josta tuli kuljetettiin lautalla Ruotsiin Malmöhön. Ruotsin halki soihdun matka kulki 700:n viestinviejän voimin Haaparantaan, josta se jatkoi Suomen puolelle Tornioon. Suomen ja Ruotsin rajasillalla soihdun otti vastaan olympiavoittaja Ville Pörhölä, joka saattoi sen Tornion urheilukentälle. Torniosta soihtu matkasi läpi Suomen Helsinkiin. Sitä kuljetti matkalla yli 1200 henkilöä. Matkaa taittui 25. kesäkuuta alkaneella ja 19. heinäkuuta päättyneellä matkalla yhteensä 7870 kilometriä (mistä 3125 km lentäen).

Mekin olimme Kedonperän koulun lähellä maantien varressa, kun olympiatuli saapui Oulusta kohti Liminkaa. Emme tienneet tarkempaa aikataulua, ja jouduimme odottelemaan hellepäivänä useampia tunteja soihdun tulemista. Ensimmäisenä tuli soihtua kantava juoksija ja hänen perässään kuusi muuta juoksijaa saattueena. Juoksijoiden perässä ajoi kuorma-auto, missä oli olympiarenkaat ja soihdussa palavien patruunoiden vaihtopatruunoita. Limingan Niittomiesten jäsenet hoitivat suurimman osan olympiaviestin kuljettamisesta läpi Limingan kunnan.

Alla oikealla olevasta kuvasta näkyy, että väkeä oli paljon seuraamassa viestin vientiä. Kovasta helteestä johtuen en jaksanut mennä viestin mukana Linnukkapatsaalle asti. Sielläkin helle kypsytti ihmisiä niin, että muutamat saivat auringonpistoksen ja pyörtyivät. Alla vasemmalla on olympiaviestin huoltoauto.