Kylliälän naapurina

Kylliälän koulukoti 1950-luvulla

Kylliälän koulukotiin (= poikakoti, kasvatuslaitos, Ällikylä) oli kotoani matkaa reilu kilometri. Koulukodissa oli muutamia kymmeniä poikia rikkinäisistä perheistä ympäri Suomea. Pojat kävivät omaa koulua, ja heitä opetettiin tekemään töitä. Laitoksessa oli viljelysmaita ja karjaa. Pojat saivat eniten käytännön kolutusta maataloustöihin. Kylliälässä pidettiin säännöllisesti hiihto- ja mäkikilpailuja. Mäki oli tasamaalle puusta rakennettu. Pisimmät hypyt olivat noin 18 metriä. Mäestä hypättiin oikeilla mäkisuksilla. Me naapuritkin saimme käyttää Kylliälän mäkisuksia ja mäkeä pyytämällä joka kerta erikseen luvan laitoksen johtajalta Martti Jalkaselta. Kyläläiset kutsuivat häntä Martti Kinttuseksi.

Kylliälän pojat harrastivat myös painia Limingan Nuorisoseuran tiloissa muiden liminkalaisten painijoiden kanssa. Erityisesti Kylliälän romaanipojat Oskari Långström ja Feija Roth menestyivät hyvin jopa piirinmestaruuskilpailuissa.

Vuosittain loppiaisiltana navetta-ajan jälkeen Kylliälä järjesti naapureilleen juhlat. Kylliälän pojat toivat kauniisti tehdyt kutsut noin viikkoa ennen juhlia. Kutsussa oli erilaisia runollisia tai kuvallisia tervetulotoivotuksia. Eräs Kalevala-muotoinen kutsuruno on jopa jäänyt mieleeni näin:

Kylliälän kaunis kaarti

toivoo Teitä tulevaksi

salihinsa saapuvaksi

lomassa loppiaisretken

kello seitsemäisen hetken

asussa vain arkisessa

kotikoltussa kivassa !

Koska monilla Kylliälän pojilla oli rankkaa lapsuutta takana, sattui laitoksessa myös ikäviä asioita. Rakennuksen remonttityömaalla toinen poika pyysi toistaa poikaa poimimaan maahan pudonneita nauloja. Kun tämä kumartui poimimaan, löi kaveri vasaralla toista päähän. Pojalta meni taju ja hänet vietiin sairaalaan. Hän kuitenkin säilyi hengissä.

Parin vuoden sisällä Kyllälässä sattui kolme tulipaloa. Viimeisin niistä oli suuren makasiinin palo syyspimeällä illalla. Liekit näkyivät suoraan meillekin. Menimme tietysti aina palopaikalle kuten muutkin lähiseudun asukkaat. Tulipaloja epäiltiin alusta asti tuhopoltoiksi. Laitoksen ulkopuolisiakin ihmisiä epäiltiin. Lopulta syyllinen löytyi Kylliälän pojista. Tuhopolttajan lempinimi oli Tirri.

Yhtenä vuonna Kylliälän väen ollessa koolla omassa joulujuhlassaan, oli johtajan työhuoneeseen murtauduttu ja kassakaappi avattu räjäyttämällä. Poliisin tutkimuksissa aikanaan selvisi, että murtomies oli Kylliälän entinen oppilas Kimmo. Luultavasti minä näin tämän Kimmon vajaata viikkoa aikaisemmin. Olin palaamassa illalla pimeän aikaan Kedonperän koulun joulujuhlien kenraaliharjoituksista. Kotiin kuljettiin Kylliälän alueen läpi. Yleensä tätä oikotietä ei käyttänyt muut kuin me koululaiset. Nyt Kylliälän läheltä poispäin edelläni lähti kävelemään mies haalarit päällään. Hän käveli niin reippaasti, että piti riittävän etumatkan minuun. Myöhemmin hän kääntyi tien haarassa Limingan kirkolle päin, ja minä jatkoin matkaa kotiin toiseen suuntaan. Murtovarkauden jälkeen epäilin, että haalarimies oli Kimmo, joka suunnitteli huolella rikoksensa, ja kävi muutamaa päivää aikaisemmin varmistelemassa pakotiensä Kylliälästä taakse päin eikä enemmän liikennöityä varsinasta Kylliälän tulotietä.

Minulle sattui kerran onnettomuus koulumatkalla. Kulku tapahtui Kylliälän vanhan päärakennuksen kulman ympäri. Nurkan takana oli noin puolentoista metrin korkeudessa luukku, minkä kautta pantiin verstaana toimivan rakennuksen sisälle pitkää tavaraa. Nyt siitä oli työnnetty sisään putki, mutta noin metrin pituudelta putki törrötti ulkona. Tulin polkupyörällä koulusta normaalilla tavalla pahaa aavistamatta. Ajoin nurkan ympäri ja kuului BANG, ja putosin pyörän selästä maahan. Luukusta törröttävä putki oli osunut naamaani nenäluun kohdalle. Tapaturma tapahtui niin nopeasti, että en edes ehtinyt nähdä putkea ennen iskua. Räpistelin maassa jonkin aikaa kuin ikkunaan törmännyt lintu. Nenäluu turposi ja siihen tuli mustelma. Lääkäriin minua ei viety, ja kuhmukin parani pian.