Kuulumisia Kedonperästä

 Kedonperä-blogi on levännyt turhankin pitkään. Myös kyläyhdistyksemme toiminta on ollut tänä vuonna vähäistä. Pari tapahtumaa on kuitenkin ollut. Keväällä hiihdimme kilpaa ja syyskuun alussa opettelimme rieskan tekoa. Äsken pidimme sääntömääräisen syyskokouksen.

Aneemisuus ei ole ainoastaan Kedonperäläinen ongelma, veren vähyyttä lienee useimmissa kyläyhdistyksissä. Ainakin, mitä olen kuunnellut ja keskustellut Limingan muiden kylien edustajien kanssa sama ongelma on muuallakin.  Ja oletan, että ongelma ei rajoitu pelkästään Liminkaan mutta toki hyvinkin vireästi toimivia kyläyhdistyksiä löytyy eri puolilta Suomea. Jossakin päin aktiivisuutta löytyy jopa koulun rakentamiseen.

Eipä ole vaikea arvata ja ajatella miksi kylienkään yhdistystoiminta ei kiinnosta. Tämän päivän individualistinen ihminen haluaa katsella asioita vain pääsääntöisesti omasta näkökulmasta. Joko niin, että hyödynkö mitään tai että minulla taitaa olla  niin kiire. Eikä välinpitämättömyyskään ole pois suljettu syy. Niin ja tietysti aikaa on aina asialle, jota pitää tärkeänä.Tämä kaikki on onneksi jokaiselle täysin sallittua vaikkei kovinkaan arvokasta. Yhteiskunnassamme ihmisten perustarpeet ovat kuitenkin niin hyvällä tolalla, ettei senkään vuoksi yhdessä toimimiselle ole välttämätöntä tarvetta.

Ei ole uutinen, että elämme globalisaation aikaa. Fyysisesti olemme lähempänä toisiamme kuin koskaan mutta henkinen välimatka on kasvanut. Maaseudullakaan ei ole tarvetta naapuriapuun. Ei tarvitse lainata rahaa eikä voita niinkuin ennen. Olemme velvoittaneet yhteiskunnan huolehtimaan puolestamme monia asioita, jotka enne hoidimme vaikkapa naapuriapuna. Elämme kuitenkin tätä aikaa ja menneisyydestä ei  löytyne näiltä osin käyttövoimaa  aikaamme. Mutta kaikesta huolimatta  "Kedonperänkin lusikka" on otettava vain kauniisti käteen ilman voivottelua ja valitusta. Minulla on kuitenkin käsitys, että kuntien palveluja tuottavan roolin vähetessä kylien merkitys kaikkinensa kasvaa. Ken elää sen näkee. Limingan kuntastrategiassakin mainitaan jo kylien merkitys vaikkakaan juuri mitään sivukyliin ei ole panostettu. En malta olla mainitsematta esimerkkinä väestöltään nopeasti kasvavan Ketunmaan, kylätien asfaltointia. Päällyste saatiin mutta kovan kädenväännön tuloksena. Vastustajia löytyi kirkkaasti yli puoluerajojen.

Niin lopetanpa tämän filosofoinnin ja jahkailun ja me teemme sen Kedonperän kyläkirjan.Oli suurenmoinen asia, kun kirjatoimikuntaan ei tarvinnut ketään kerjätä. Kaikki olivat hyvin innostuneita. Pidämme ensimmäisen toimikunnan tapaamisen tammikuulla. Päätämme näkökulman tai näkökulmia, josta kirjoitamme kirjan. On oletettavaa, että jaamme kirjoittamista useille henkilöille. Hyviä ehdotuksia kirjan nimeksi otetaan vastaan ja tietysti kaikki hanketta edistävät ajatukset ja ideat otetaan hyvillä mielin vataan. Kedonperäkin historioineen on täynnä mielenkiintoisia tapahtumia, ihmisiä ja elämää. Oletankin, että aiheista ja asioista ei ole suinkaan pula. Haasteena saattaa ollakin mieluummin asioiden ja aiheiden rajaaminen 

Kevättä Kedonperällä !

Lauantaina 17.maaliskuuta kokoonnuimme laavullemme viettämään ja tekemään kylämme kevättapahtumaa. Aamu aukeni lumisateisena ja kerkesin tietysti jo harmitella, että no jopas se, kevään huonoin päivä. Päivän ehtiessä aurinko kuitenkin paistoi jo aika ajoin täydeltä terältä. Niinpä saimmekin aivan kohtuullisen ilman makkaranpaistoon, päivän kokokohtaan kilpahiihtoihin ja muuhunkin yhdessäoloon. Kylälaavulle saapuikin yli kuusikymmentä Kedonperä- harrastajaa. Kilpailujen ratamestarina toimi mestarihiihtäjä Reino Sevon, kilpailutoimitsijoina Tommi Peltonen ja Timo Kovalainen, muonittajana Minna Ahola ja itseoikeutettuna makkaramestarina Kauko Hintsala. Palkintojen jaon jälkeen kokeilimme vielä arpaonneakin ja arpa taisi suosia monia. Pari tuntisen reippailun, kauniin kevätpäivän ja monien palkintojen myötä itse kukanenkin taisi suunnatakin sitten koti-saunaan. Kiitokset kaikille osallistujille ja aurinkoista kevättä !

TERVEISIÄ SYYSKOKOUKSESTA JA KEDONPERÄILLASTA

Hyvät kyläläiset ja muut asiasta kiinnostuneet. Eilen illalla kokoonnuimme Kylliälän koulukotiin pitämään yhdistyksemme syyskokousta ja sen jälkeen Kedonperäiltaa. Paikalla oli noin kymmenkunta kyläläistä ja teimme päätökset syyskokouksen listalla olevista asioista. Päätimme mm. pitää ensi vuonnakin Kedonperä kyläillan, jonka ajankohta on lauantai 4. elokuuta. Jatkamme myös kevättapahtuman järjestämistä, sen ajankohdaksi sovimme alustavasti lauantain 17.3. 2012. Toivotaan ja uskotaan, että lumitilanne mahdollistaa sen.
Mahdollisia kyläkirppiksiä tultanee pitämään myös. Ajankohdat sovitaan myöhemmin.

Täysin uutena ideana nousi esiin Kedonperän shakkikerhon järjestäminen. Idean isä Reino Sevon esitti, josko voisimme järjestää sen koko pitäjää koskevana ja paikkana tulisi olemaan uusi ensi keväänä valmistuva kirjasto. Olettaa sopii, että sieltä löytyy asiaan kuuluvat, rauhalliset tilat shakin peluulle. Ja kun kylien välistä kanssakäymistä usein perään kuulutetaan, niin mikseipä kylien välisiä shakkimittelöitäkin voitaisi järjestää. Sovimme, että täsmennämme ideaa vielä kevään kokouksessa.
Minna Ahola aloittaa työskentelyn kyläyhdistyksen hallituksessa. Minna valittiin eroa pyytäneen Ulla Kaikkosen tilalle. Tervetuloa Minna joukkoon tummaan !

Kaikkinensa vietimme erittäin mielenkiintoisen Kedonperäillan. Kun olimme Kylliälässä ( nykyinen virallinen nimi on Limingan koulutuskeskus ) niin tietysti keskustelumme kiinnittyivät ensisijaisesti Kylliälän historiaan, tapahtumiin ja nykyisyyteen. Erityisesti Pekka Keränen ja Reino Sevon toivat esille paljon Kylliälän menneisyyteen liittyviä asioita, jotka minullekin paljasjalkaiselle kedonperäläiselle, olivat täysin uusia ja tuntemattomia. Uutta oli esimerkiksi se, että Kylliälä on ollut laajasti Pohjois-Suomessa tunnettu talviurheilukeskus hyppyrimäkine kaikkinensa. Kylliälään on tultu kisailemaan ympäri Pohjois-Suomea. Myös painin tyyssijana Kylliälä on ollut tunnettu jopa niin, että laitoksen historiikissa vuodelta 2004, tekijä Kalle Korpi mainitsee sen olleen tunnustettu molski koko Suomenniemellä. Valmentajina ovat olleet maankuulut, oululaiset mestaripainijat Matti Laakso ja Aimo Mäenpää. Toki molemmissa urheilumuodoissa kysymyksessä on ollut ensisijaisesti nuorten sarjat.

Pekka Keränen kertoi myös mielenkiintoisia, hämmästyttäviä ja sanoisinko jopa uskomattomiakin tarinoita Kylliälän ja Kedonperän menneisyydestä. Nämä liittyivät nykyisen Kylliälän alueella asuneiden ihmisten elämään ja kohtaloihin ison vihan aikoihin, satoja vuosia aikaisemmin, ennen koulukotitoiminnan alkamista v.1945. Pekan tietojen mukaan köyhyys on ilmennyt mm. kauhistuttavana kannibalismina.
Tämä tällä kertaa tänne eetteriin. Toivotaan, että lumi pian valkaisisi maita ja mieliä.
Terveisin Markku Ahola

Hannes Jäälinojan muisteluita Kedonperän historiaan

Olen syntynyt Partaan kylällä noin 2 kilometriä Haaralta Tyrnävän puolella, joten Kedonperä oli minull e lapsuudessani tuttu paikka. Isäni Heikki Jäälinojoa on kasvanut Haaran talossa Juuso Kallisen (nyk. Haaran) holhouksessa.Juuso oli isäni eno.

Isäni oli vanhempain kuollessa vasta viisivuotias. Hänen synnyinkotinsa oli Härmälä Rantakylässä, tätä taloa ei enää ole. Poikasena kävin usein Haaralla, koska siellä oli kylän postipaikka. Sieltä kävin hakemassa Yhteishyvä-lehden, joka tuli isälleni. Haaran talossa pidettiin minua sukulaisena. Emäntä käski aina syömään, jos sattui olemaan ruoka-aika.  Veljeni Kalle kävi kansakoulua Kedonperän koululla, en muista kävikö siskoni Aili koulunsa myöskin siellä. He olivat minua kymmenkunta vuotta vanhempia ja ovat nyt jo kuolleet.

Sota-aikana koulu oli lavantautisairaalana. Siellä kuoli monta kyläläistä, sanottiin, että saivat taudin Temmesjoen vedestä. Tyrnävänjokivarressa tautia ei esiintynyt. Haaran Juusokin sen sairasti ja hänen sanottiin olleen aika huonona, mutta hän parani. 

Kylliälän pojila oli Haaran rannassa oikein uimala, josta voi kahdelta eri korkeudelta sukeltaa- Sota-aikana olin poikien kanssa uimassa, kun sotilasjoukkue tuli marssiltaja marssijat komennettiin uimaan. Yksi sotilas vajosi pohjaan.Kun vesi oli sekavaa, ei häntä heti löydetty. Kauppilan Johanneksen vene haettiin. Uponnut löydettiin ja hänet nostettiin siihen ja tuotiin rantaan. Vaikka lääkärikin tuli paikalle, ei hukkunutta enää satu virkoamaan. Keiteleeltä kotoisin ollut sotilas oli ollut uimataitoinen.

Sota-aikana 1944 olin meijerillä hevospoikana. Temmesjoessa uitettiin tukkipuita ja jouduin meijerin hevosella nostamaan tukit maalle, kaksi aikuista miestä oli mukana. Vanhempi partasuinen mies Toppila oli  Asemakylältä ja Koistisen Väinö Kedonperältä, joka oli vanhempi reserviläinen. Hänet haettiin sitten sotimaan, kun alkoi suurhyökkäys Kannaksella. Meiltä tukkien nosto loppui siihen.

Minulla on Mauno Uksilan tekemä puuveistos, jonka isäni on ostanut sota-ajan jälkeen Maunolta. Mauno oli kätevä käsistään ja isäni kertoman mukaan hän oli Kedonperän koulun Priimus, näin opettaja Harmaala oli häntä kehunut. Maunon elämään sota vaikutti aikoinaan niin, että hän kuoli nuorena. Maunon äiti Tyyne Uksila oli Juho Moilasen vaimona ja he saivat pojan, joka kasteessa sai nimekseen Kaarlo. Isä-Juho oli iso mies ja niin oli poikansa Kaarlokin. Juholla oli tapana puhuessaan sanoa "tani", vaimoaan kutsui Tyynetaniksi ja poikaansa Kalletaniksi, niinpä tuttavat kutsuivat häntä itseään "tanijussiksi".

Muistan, kun ongittiin ja lipotiin Temmesjoesta. Koskenlampi oli hyvä onkipaikka siinä juvanin kohdalla, saatiin seipiä ja särkiä hyvin. Alahaaran rannasta sai joskus jopa "säynäjääkin". Kiviojassa pantiin lippo tukoksi ja ajettiin kepillä siihen särkiä. Saatiin kerrankin eräänä yönä niitä hevoskuormallinen. Se oli sota-aikana hyvää ruokaa, kun kaikesta oli kova pula. niitä myöskin myytiin Tyrnäväläisille. Olihan niitä muitakin sivuelinkeinoja maanviljelyn ja karjan pidon lisäksi. Kevätkesällä kiskotiin parkkia, kun pajussa on kuori irti ja ne myytiin Oulussa Åströmille. Rasilan Jaakko osti suvikuntoiset koritarpeiksi. Pajut kasvoivat edellisvuonna hakattujen pajupensaiden kantoihin, nämä otettiin ja kuorittiin ennen myyntiä Rasilalle.

Hyvää lokakuuta !

Limingan kotiseutuyhdistys haluaa tutustua kyläämme. Sovimme kotiseutuyhdistyksen puuhamiehen Pekka Keräsen kanssa, että kotiseutuyhdistyksen hallitus tulee vieraaksemmme torstaina 10. marraskuuta v.2011 klo 19.00. Paikkana on Limingan koulutuskeskus, joka paremmin tunnetaan Kylliälän koulukodin nimellä. Laitos on sen verran iso, että laitamme opasteen, jotta kaikki löytävät oikean rakennuksen. Ilta on samalla kyläilta, johonka erityisesti kaikki kyläläiset ovat tervetulleita. Illan ohjelma on hyvin vapaamuotoinen. Keskeisintä on kyläläisten porinat kahvikupin äärellä. Samana iltana samassa paikassa pidämme myös Kedonperän kyläyhdistyksen syyskokouksen alkaen klo. 18.00. Hallitus kokoontuu tuntia aikaisemmin. Koulukodin johtaja Manu Kitinoja lupasi järjestää myös koulukodin esittelyn ja ilmaisen kahvitarjoilun.
Tervetuloa entiset ja nykyiset kedonperäläiset ja muutkin asiasta kiinnostuvat !
Terveisin Markku Ahola

Puheenjohtajan ajantasa

Kedonperälläkin huh hellettä. Nytpä jo onneksi hiukan hellitti. Palstani on uinunut pitkään mutta ajattelinpa vihdoin ajatella ääneen. Kovien ja sitkeiden ponnistelujen tuloksena Kedonperän laavu valmistui muutama viikko takaperin. Laavun tekeminen ja valmistaminen vaati erityisesti sitkeyttä, koska on ymmärrettävää, että jokaisen omat hommat ovat aina tähellisempiä. Mutta emme antaneet kuitenkaan periksi ja kedonperäläisten yhteisöllisyyden tulos on nyt kaikkien ihailtavissa. Ja tietysti laavu on kaikkien halukkaiden käytettävissäkin. Sopinee vaikkapa iltalenkin yhdeksi etapiksi. Viime viikolla raivasimme kasvustoakin ympäriltä, ja nyt laavua voi ihailla nelostieltäkin. Mielenkiintoista nähdä hyödyntävätkö reppureissaajat ja liftarit monumenttiamme. Aika näyttää. Emmehän kuitenkaan pane pahaksi vaikka näin kävisi. Toivomme tietysti, että laavua ympäristöineen kohdeltais lempeästi. Keskustelin tuossa Sevonin Reinon kanssa ja ajattelimme vakuuttaa laavun ainakin palon varalta.

Viime perjantana 22.7 kokeilimme laavulla kyläkirppistä. Perjantai ei liene paras kirppispäivä mutta aina jokunen huomasi touhumme. Kylän nuoret tekivät hiukan taskurahaa ja laavulla on myöhemminkin hyvä harjoitella ainakin yhdenlaista rahantekomenetelmää.

Tavoitteenamme on jalostaa edelleen laavun ympäristöä. Yhdelle kulmalle sopisi mainiosti lentopallokenttä ja jokirannan onkipaikkaakin voisimme kunnostaa. Tuossa keväällä kohdatessamme, Äijälän Esko lupasi lahjoittaa lentopalloverkonkin yhteiseen käyttöön. Nuotiopaikkoja voisi olla vaikkapa parikin, toinen laavun edessä ja toinen jokiahteessa. Ja tietysti kaikissa luksusluokan kohteissa on myös paikka, johon ei ole puhelinta (kännykkää ei oteta huomioon). Siispä niin, kaiken näköistä pikku puuhastelua on vielä tiedossa ja pikku talkoita voisimme vielä ylläpitää.

Ja vajaan parin viikon kuluttua lauantaina 6.8 alkaen klo.15.00 kokoonnumme jälleen jo perinteiseen Kedonperän kyläiltaan. Valmiin laavun myötä kulissit ovat nyt paremmat kuin koskaan aiemmin ja mikäli aurinko paistaa ja porukkaa tulee niin jo silloin illan onnistuminen on varmistettu. Kyläyhdistyksen hallitus kokoontuu vielä tämän viikon perjantaina fiilaamaan illan järjestelyjä ja ohjelmaa ja ensi viikon lauantaina koittaa taas Kedonperän vuotuinen kohokohta. Otamme tietysti mielellämme ohjelmaehdotuksia vastaan ja kuten aiemminkin mikrofoni ja agenda muutoinkin on kaikkien halukkaiden käytettävissä. Lähdenkin tästä tapaamaan entistä kedonperäläistä Armas Honkasta (n.90-92 v) tuonne ODL:n sotainvaliidien veljeskotiin siinä ajatuksessa, että sasisimme hänet kyläillan pääesiintyjäksi. Hyvää kesän jatkoa kaikille ja sydämellisesti tervetuloa kyläiltaamme. terveisin markku ahola

Meijärin kartano ja huvipaikat

Meijärin kartano

Lapsuuteni Limingan henkisen, kulttuurisen ja sosiaalisen elämän keskus oli Meijärin kartano. Tämä ei ollut mikään kartano, vaan nykykielellä Meijerin piha. Jostain syystä meillä päin vierastettiin sanaa piha. Tämä sana ei sopinut suuhun, koska se maistui jotenkin imelältä hienostelulta. Herrasväen omakotitalossa kyllä oli piha, mutta maalaistalon piha ei ollut piha vaan kartano.

Meijärin kartano oli Limingan Osuusmeijerin ja Limingan Osuuskaupan yhteinen pienehkö torialue. Siellä pidettiin kevät- ja syysmarkkinat. Ne olivatkin vuoden suurimmat tapahtumat. Markkinoilla oli helppoheikkejä, onnenpyöriä, myyntipöytiä ja hevosmarkkinat. Hevosia sinne tultiin myymään ja ostamaan jopa Ylivieskasta asti. Markkinoilla myös yleensä juopoteltiin. Monet talolliset ja tilalliset sekä joutomiehet ottivat viinaa kaksi kertaa vuodessa, kevät- ja syysmarkkinoilla. Humalaisia naisia en muista nähneeni. Naisen humala olisikin ollut raskauttava asia. Siitä olisi saanut pitkäksi ajaksi huonon naisen maineen. Siihen aikaan sanottiinkin, että viinan väärinkäyttöä on se, että nainen juo sitä. Markkinoilla oli siihen aikaan jonkinlainen ruletti, missä päävoittona oli herätyskello. Pelimerkki maksoi kymmen vanhaa markkaa. Kun ruletin viisari pysähtyi päävoiton kohdalle, huusi ruletin hoitaja: ”Ja taas kello köllähti kympillä.” Tällä tavalla hän houkutteli uusia pelaajia paikalle.

Meijärin kartanolla pidettiin vuosittain alkukesällä autojen katsastukset. Oulusta tuli katsastusmies paikalle, ja autot katsastettiin taivasalla. Liminkalaisille katsastus oli merkittävä tapahtuma, vaikka autoja ei vielä paljon ollutkaan. Miehet ja pojat kerääntyivät seuraamaan katsastuksia. Oli jännittävää nähdä, kun katsastusmies teki työtään. Tökki ruuvimeisselillä auton pohjaa tutkien näin ruostevaurioita, väänteli pyöriä etsien löysää ohjauslaitteista, tutki valot ja äänimerkin toiminnan. Loppuhuipentumana oli koeajo, missä tukittiin mm. jarrujen toiminta. Katsastusmies otti autolla vauhtia ja löi jarrut pohjaan. Sen jälkeen hän tuli ulos tutkimaan pyörien jättämistä jäljistä, että menivätkö kaikki pyörät sutiksi t.s. lukkoon.

Meijärin kartanon reunassa oli myös vahvat noin metrin korkeudella olevat paksut puupuomit. Niihin sidottiin hevoset asiointi- ja seurusteluajaksi. Vuosien mittaan hevoset olivat odotellessaan jyrsineet puomeihin suuriakin koloja. Meijärin kartanon reunassa oli Meijärin pirtti. Se oli pienehkö odottelu- ja seurusteluhuone. Taisipa siellä olla myynnissä kahvia ja nisuakin. Meijärin pirtin takana oli käymälä. Sen sisällä oli veret seisauttava haju. Käymälässä oli takaseinän vieressä lattiassa ura, mihin loroteltiin. Uraa pitkin ureaa sisältävä neste juoksi ulos. Mitään pesu- tai istumapaikkaa ei ollut. Joskus jollakin kävijällä oli ollut niin kova kakkahätä, että hän oli kakannut lattialle. Se jälkeen seinälle oli tuotu lappu ”ELÄ HYVÄ MIES TEE KASOJA TÄNNE !” Joku oli viivannut yli ELÄ-sanan, ja sekös meitä poikia nauratti. Käymälässä oli sen ajan tyylillä läsnä tietenkin myös seiniin piirtely- ja kirjoittelukulttuuri. Tässä taidenäyttelyssä esiteltiin vain rumia kuvia ja kirjoituksia.

Jussila

Huvielämän puolella Limingassa oli kaksikin paikkaa, Jussilan elokuvateatteri ja Nuorisoseuran talo. Kylmäsen Matti esitti Jussilassa elokuvia neljä kertaa viikossa, sunnuntaisin puoli kuudelta ja kahdeksalta sekä tiistaisin ja torstaisin kahdeksalta. Mekin pääsimme elokuviin silloin, kun esitettiin olympialaisista ja muista suurista urheilukilpailuista tehtyjä elokuvia. Ne olivatkin todella mielenkiintoisia, koska muuta liikkuvaa kuvaa ei ollut silloin nähtävissä. Televisio tuli vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin. Pääsimme katsomaan myös Pekkaa ja Pätkää. Nämä elokuvat olivatkin suurimpia kassamagneetteja, ja tupa oli usein niin täynnä, että osa katsojista sai vain seisomapaikkoja. Kuulo- ja elämysmuistissa minulla on vieläkin ne naururäjähdykset, mitkä tuon tuostakin syntyivät Pekan ja Pätkän seikkailuista. Olipa seassa kaksimielisiä sutkautuksiakin, mitkä eivät mennet ohi lasten korvien, vaikka ne oli tarkoitettu sen aikaseksi aikuisviihteeksi huvittamaan myös isompia ihmisiä.

Jussilan pihalla kävi kesällä lähes joka vuosi huvihalli, missä oli onnenpyörä, ilmakivääriammuntaa, pallojen tarkkuusheittoa jopa vedenneitoja. Huvihallissa oli yleensä myös kovaäänisten vahvistamana musiikkia ja huumoripitoista puheohjelmaa. ”Spiikkeri” selosti ilmakivääriammuntaa kuvaavilla ilmaisuilla. Kun eräs tuttu normaalikokoinen liminkalainen tuli ampumaan, selostaja selosti: ” Nyt ampumaan asettuu 170 senttiä velttoa sekatyömiestä”. Sehän nauratti.