Kedonperän koulussa perillä

Koulun johtokunta

Isäni Veikko oli Kedonperän kansakoulun johtokunnan jäsen. Jäsen oli myös persoonallinen Johannes Kauppila. Hänellä oli värikkäitä mielipiteitä koulun ja koululaisten asioissa. Eräässä johtokunnan kokouksessa opettaja oli ehdottanut jotain harrastuskerhoa oppilaille koululla iltasella. Johannes ei kannattanut opettajan ehdotusta, vaan totesi oppilaiden tarvitsevan korttipakan ja tiheämpään tansseja, ei muuta.

Opettajille kuului koululla luontaisetuna kalustettu asunto. Uusi opettaja pyysi johtokunnalta muutamia uusia huonekaluja. Johannes ehdotti, että opettaja tekee huonekaluja pakkilaatikoista (= puisista pakkauslaatikoista).

Koulun kirjasto

Koulussa oli pieni kirjasto eli yksi hyllystö, missä oli noin sata kirjaa. Kirjoja sai lainata kolmannen luokan ja ylempien luokkien oppilaat. Olin innokas kirjojen lukija jo ensimmäisellä ja toisella luokalla, mutta itse en saanut vielä lainata kirjoja. Siksipä jouduin käyttämään vanhempia veljiäni bulvaaneina eli he lainasivat minun luettavaksi kirjoja. Tämän harmaalla alueella liikkumisen huonot puolet tulivat vastaan, kun itse pääsin kolmannelle luokalle. Olin jo lukenut koulun kirjaston kirjat. Vähän isompana aloin käymään Limingan kunnan kirjastossa.

Kansakoulun kirjastossa oli esimerkiksi Anni Swanin kirjoittamat kirjat Tottisalmen perillinen ja Ollin oppivuodet, Leena Härmän Tuittupää ja Rantakylän Sisu, Alexandre Dumasin Monte Criston kreivi, Tuhannen ja yhden yön tarinat. Siitä erityisesti mieleen jäi tarina Aladdin ja taikalamppu. Oli myös Grimmin kauneimmat sadut, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, jne. En mielelläni kirjoita kaksimielisiä juttuja, mutta jossakin vaiheessa joka tapauksessa isot pojat puhuivat Aleksis-veljen seitsemästä kiveksestä.

Osasin syventyä kirjoihin niin, että en välttämättä kuullut, mitä samassa huoneessa puhuttiin. Joskus jäivät äidin tehtävänannotkin kuulematta. Minua myös nimiteltiin lukutoukaksi. En oikein pitänyt tästä lempinimestä.

Koululla ei minun aikanani ollut vesivessoja vaan liiterin jatkeena oli käymälät erikseen pojille, opettajille ja tytöille. Poikien käymälässä oli peltinen pissaränni. Rännin takaosan pelti jatkui ylöspäin seinälle suojaamaan seinää roiskeilta. Järjestimme joskus pissauskilpailuja. Tavoitteena oli pissata seinälle mahdollisimman korkealle. Tämäkin kilpailu oli tekniikkalaji. Pelkällä suihkun suuntaaminen ylös seinälle ei pärjännyt, vaan kikkelin tuppea piti sormilla puristaa toisesta reunasta suppeaksi kuten muutakin vesiletkua. Näin pissan ulostulonopeus saatiin turboahdetuksi suuremmalle virtausnopeudelle ja se lensi korkeammalle. Näissä kisoissa piti onnistua kerralla, koska nestettä ei samalla välitunnilla riittänyt moneen yritykseen. Palkinnoksi tuli vain mainetta ja kunniaa.

Rangaistuksina oli huonosti hoidetuista kotitehtävistä laiskanläksyjä joko kotona tai opettajan valvomana koulupäivän jälkeen. Kurittomuudesta koulutunnin aikana rangaistiin seisottamalla oman pulpetin vieressä tai nurkassa. Välitunnilla tai joskus jopa kouluajan ulkopuolella tapahtuneista kurittomuuksista rangaistiin jälki-istunnolla eli arestilla opettajan valvomana. Muutamilla opettajilla rima oli melko alhaalla, ja arestia tuli herkästi. Jotkut opettajat eivät antaneet arestia juuri koskaan. Oikeuskäytäntö vaihteli kuten vielä nykyäänkin käräjäoikeudessa. Järein rangaistus oli opettajan kirjallinen raportti kotiin ja käytösnumeron pudotus.

Serkullani Inkalan Ilkalla oli kerran huono päivä. Opettaja otti Ilkan ojennuksen kohteeksi välitunnilla. Ilkan mielestä opettaja ei toiminut oikeudenmukaisesti. Opettaja toi Ilkan eteiseen ja komensi, että hattu pois päästä. Ilkka totteli, mutta kivahti ”Lakki tämä on.” Asiasta seurasi arestia ja minäkin olin arestissa tälläkin kerralla samaan aikaan Ilkan ja muutamien muiden kanssa. Ilkka kävi kuumana vieläkin väärästä rangaistuksesta. Opettaja huomautti Ilkka jostakin. Ilkka pieraisi kuuluvasti ja katsoi opettajaa tulisesti. Tästä spontaanista mielipiteen ilmaisusta ei seurannut lisää sanktioita.

Pieniä lipsahduksia

Ensimmäisellä luokalla opeteltiin tavaamaan. Koistilan eppuluokkalainen oli harjoitellut tavaamaan ulkoa varmasti sanan PEKKA näin P-E-K ~ PEK. Koulussa hän joutuikin tavaamaan äänen sanan Kalle. Se meni näin K-A-L ~ PEK. Hän oli opettelut Pekan tavaamisen liian varmaksi. Ulkomuisti toimi hyvin, mutta tavaamisen ymmärtäminen oli vielä kesken.

Äiti kertoi, että hänen aikanaan koulussa piti kirjoittaa sanoja, missä on D. Joku oli kirjoittanut näin: Koiran koppi on madala. Luulen, että tämä virhe johtui siitä, että paikallisessa murteessa ei käytetä D-kirjainta.