Meijärin kartano ja huvipaikat

Meijärin kartano

Lapsuuteni Limingan henkisen, kulttuurisen ja sosiaalisen elämän keskus oli Meijärin kartano. Tämä ei ollut mikään kartano, vaan nykykielellä Meijerin piha. Jostain syystä meillä päin vierastettiin sanaa piha. Tämä sana ei sopinut suuhun, koska se maistui jotenkin imelältä hienostelulta. Herrasväen omakotitalossa kyllä oli piha, mutta maalaistalon piha ei ollut piha vaan kartano.

Meijärin kartano oli Limingan Osuusmeijerin ja Limingan Osuuskaupan yhteinen pienehkö torialue. Siellä pidettiin kevät- ja syysmarkkinat. Ne olivatkin vuoden suurimmat tapahtumat. Markkinoilla oli helppoheikkejä, onnenpyöriä, myyntipöytiä ja hevosmarkkinat. Hevosia sinne tultiin myymään ja ostamaan jopa Ylivieskasta asti. Markkinoilla myös yleensä juopoteltiin. Monet talolliset ja tilalliset sekä joutomiehet ottivat viinaa kaksi kertaa vuodessa, kevät- ja syysmarkkinoilla. Humalaisia naisia en muista nähneeni. Naisen humala olisikin ollut raskauttava asia. Siitä olisi saanut pitkäksi ajaksi huonon naisen maineen. Siihen aikaan sanottiinkin, että viinan väärinkäyttöä on se, että nainen juo sitä. Markkinoilla oli siihen aikaan jonkinlainen ruletti, missä päävoittona oli herätyskello. Pelimerkki maksoi kymmen vanhaa markkaa. Kun ruletin viisari pysähtyi päävoiton kohdalle, huusi ruletin hoitaja: ”Ja taas kello köllähti kympillä.” Tällä tavalla hän houkutteli uusia pelaajia paikalle.

Meijärin kartanolla pidettiin vuosittain alkukesällä autojen katsastukset. Oulusta tuli katsastusmies paikalle, ja autot katsastettiin taivasalla. Liminkalaisille katsastus oli merkittävä tapahtuma, vaikka autoja ei vielä paljon ollutkaan. Miehet ja pojat kerääntyivät seuraamaan katsastuksia. Oli jännittävää nähdä, kun katsastusmies teki työtään. Tökki ruuvimeisselillä auton pohjaa tutkien näin ruostevaurioita, väänteli pyöriä etsien löysää ohjauslaitteista, tutki valot ja äänimerkin toiminnan. Loppuhuipentumana oli koeajo, missä tukittiin mm. jarrujen toiminta. Katsastusmies otti autolla vauhtia ja löi jarrut pohjaan. Sen jälkeen hän tuli ulos tutkimaan pyörien jättämistä jäljistä, että menivätkö kaikki pyörät sutiksi t.s. lukkoon.

Meijärin kartanon reunassa oli myös vahvat noin metrin korkeudella olevat paksut puupuomit. Niihin sidottiin hevoset asiointi- ja seurusteluajaksi. Vuosien mittaan hevoset olivat odotellessaan jyrsineet puomeihin suuriakin koloja. Meijärin kartanon reunassa oli Meijärin pirtti. Se oli pienehkö odottelu- ja seurusteluhuone. Taisipa siellä olla myynnissä kahvia ja nisuakin. Meijärin pirtin takana oli käymälä. Sen sisällä oli veret seisauttava haju. Käymälässä oli takaseinän vieressä lattiassa ura, mihin loroteltiin. Uraa pitkin ureaa sisältävä neste juoksi ulos. Mitään pesu- tai istumapaikkaa ei ollut. Joskus jollakin kävijällä oli ollut niin kova kakkahätä, että hän oli kakannut lattialle. Se jälkeen seinälle oli tuotu lappu ”ELÄ HYVÄ MIES TEE KASOJA TÄNNE !” Joku oli viivannut yli ELÄ-sanan, ja sekös meitä poikia nauratti. Käymälässä oli sen ajan tyylillä läsnä tietenkin myös seiniin piirtely- ja kirjoittelukulttuuri. Tässä taidenäyttelyssä esiteltiin vain rumia kuvia ja kirjoituksia.

Jussila

Huvielämän puolella Limingassa oli kaksikin paikkaa, Jussilan elokuvateatteri ja Nuorisoseuran talo. Kylmäsen Matti esitti Jussilassa elokuvia neljä kertaa viikossa, sunnuntaisin puoli kuudelta ja kahdeksalta sekä tiistaisin ja torstaisin kahdeksalta. Mekin pääsimme elokuviin silloin, kun esitettiin olympialaisista ja muista suurista urheilukilpailuista tehtyjä elokuvia. Ne olivatkin todella mielenkiintoisia, koska muuta liikkuvaa kuvaa ei ollut silloin nähtävissä. Televisio tuli vasta lähes kymmenen vuotta myöhemmin. Pääsimme katsomaan myös Pekkaa ja Pätkää. Nämä elokuvat olivatkin suurimpia kassamagneetteja, ja tupa oli usein niin täynnä, että osa katsojista sai vain seisomapaikkoja. Kuulo- ja elämysmuistissa minulla on vieläkin ne naururäjähdykset, mitkä tuon tuostakin syntyivät Pekan ja Pätkän seikkailuista. Olipa seassa kaksimielisiä sutkautuksiakin, mitkä eivät mennet ohi lasten korvien, vaikka ne oli tarkoitettu sen aikaseksi aikuisviihteeksi huvittamaan myös isompia ihmisiä.

Jussilan pihalla kävi kesällä lähes joka vuosi huvihalli, missä oli onnenpyörä, ilmakivääriammuntaa, pallojen tarkkuusheittoa jopa vedenneitoja. Huvihallissa oli yleensä myös kovaäänisten vahvistamana musiikkia ja huumoripitoista puheohjelmaa. ”Spiikkeri” selosti ilmakivääriammuntaa kuvaavilla ilmaisuilla. Kun eräs tuttu normaalikokoinen liminkalainen tuli ampumaan, selostaja selosti: ” Nyt ampumaan asettuu 170 senttiä velttoa sekatyömiestä”. Sehän nauratti.